Eric Clapton & Friends: The Breeze – An Appreciation of JJ Cale (2014)

The Breeze: An Appreciation of J.J. CaleEric Clapton tunnetaan suurena J.J. Calen ihailijana ja hänen soolouransa onkin tyylillisesti läheisempää sukua Calen Tulsa-soundille kuin vaikkapa Yardbirdsille, Creamille tai muille blues-vaikutteisille brittiyhtyeille. Clapton ei myöskään ole koskaan kaihtanut idolinsa lainailua, ja siksi suuri yleisö onkin saanut nauttia kokaiinista keskiyön jälkeen jo ennen kuin Cale julkaisi ensimmäistäkään studioalbumia. Ennen Calen pari vuotta sitten tapahtunutta poismenoa miehet ehtivät tehdä yhteistyötä kohtalaisen onnistuneen Escondidon merkeissä, joten Claptonilla voidaan sanoa olevan poikkeuksellisen hyvät edellytykset tehdä Cale-tribuuttilevy.

The Breezellä Eki kavereineen coveroi 16 Calen parasta biisiä. Mukana ovat kaikki oleelliset hitit, poisluettuna ne, jotka Clapton on ehtinyt versioida jo aiemmin. Jos jonkun artistin tuotannon ylipäänsä voi yhteen sanaan tiivistää, niin J.J. Calen. Se sana on ”letkeä” ja sellainen on myös The Breeze. Ehkä vähän liiankin letkeä. Claptonilla on selvästi vahva mielipide siitä, miltä Calen musiikki kuulostaa. Cale ei koskaan poikennut toimivasta kaavasta tarpeettomasti, mutta Claptonin käsittelyssä musiikki on tasapäistynyt entisestään.

Tämä näkyy niin biisivalinnoissa kuin sovituksessakin. Varsinkin Calen tuotannossa suurehkoa roolia näytellyt kantri on saanut tehdä tilaa leppoisalle jammailulle. Sitä paitsi Calella oli tarpeen tullen silmää aidoille yllätyksille, kuten Troubadour-albumin lähestulkoon elektroninen ”Ride Me High” todistaa.

Verrattuna alkuperäisversioiden minimalistiseen tuotantoon The Breeze on täynnä kaikenlaista pientä kivaa. Claptonin ja Simon Climien luoma äänimaailma onkin levyn parasta antia ja tuo Calen soittoa uskollisesti toisintavaan musiikkiin omaa väriään. Parhaiten toimivat todella tuhdin kuuloisella bassolla varustettu ”Call Me the Breeze” sekä kosolti kerroksia sisältävät ”Cajun Moon” ja ”Train to Nowhere”. Samalla biisit tosin myös menettävät osan minimalistisesta viehätyksestään.

The Breezen suurin heikkous on sen pituus. On täysin ymmärrettävää, että Clapton on halunnut sisällyttää mukaan kaikki suosikkinsa. Pari-kolme biisiä olisi silti voinut hyvin heivata syrjään 50-minuuttisen levyn siitä kärsimättä. Muutoin albumi on puutteistaankin huolimatta toimiva ja paikoin jopa päihittää alkuperäisversiot.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *